perjantai 16. lokakuuta 2015

Perjantaipull...A!

Töissä lapset söivät välipalalla pullaa, niin himot kasvoivat ylivoimaiseksi. Kun kysyin omiltani niitä päiväkodista hakiessa, että leivotaanko pullaa, huusi isompi "Joo!" ja pienempi "PULLAAA!" Se oli sitten sillä selvä. Kun mies oli eilen lämmittänyt leivinuuninkin, niin kohosi taikina uunin päällä tuota pikaa (samoin hetkeä myöhemmin pullat).

Itse teen taikinan kutakuinkin näin (Alkuperäinen ohje vuoden 2000 Kotiruokakirjasta, missä on myös hyvät neuvot hyvän pullan paistamiseen, itse olen soveltanut ohjetta kuivahiivan verran.

Pullat

(Yksi levy/pellillinen korvapuusteja ja yksi pellillinen tavallisia pullia)

Mitä tarvitset?
5 dl maitoa
2 pussia kuivahiivaa
1 muna
1,5-2dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1-2tl suolaa
noin 12 dl vehnäjauhoja (esim karkeat luomujauhot)
150g rasvaa (jos käyttää (luomu) kevytmaitoa, kuten mie niin pärjää vähemmälläkin)

Lämmitä maito jonkun verran kädenlämpöä lämpimämmäksi, sekoita joukkoon kuivahiiva. Lisää muna, sokeri ja mausteet hyvin sekoittaen. Ohjeessa lukee, että käytä puuhaarukkaa mut mie käytän kokonaan sähkövatkainta (Yleiskonetta odotellessa...). Lisää osa jauhoista ja vähän myöhemmin lisää. Sulata rasva ja anna hetki jäähtyä, lisää joukkoon. Jatka alustamista ja lisää tarvittaessa jauhoja, hyvin alustettu taikina on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.

Jos teet taikinan sähköisellä vekottimella niin vaivaa taikinaa vain 2-3 minuuttia! Kaiken a ja on hyvä kohotus. Sen jälkeen leivo taikinasta pois ilmakuplat ja anna huilia hetki (10min?) liinan alla. Leivo vaikka puolet levyksi (siihen levitä pehmeää voita, noin puol desiä sokeria ja ruokalusikallisen verran kanelia), kääri rullaksi, leikkaa vähän näin

/  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \  /  \

ja käännä palat kapea puoli ylöspäin ja painase sormella (harjoitus tekee mestarin). Ja puolet voi kakaroiden kanssa leipoa "pyöreiksi" "pikku" "pulliksi". ;)

Lasten pullista tais tulla pehmeämpiä mitä äidin tekemistä... ;)

Kohota valmiita pullia liinan alla ja voitele kananmunalla.

Paista 225°C uunin keskitasolla noin 10minuuttia.

Herkullista, vai mitä? Montakohan jää aamuksi tai ehkä pakkaseen?

maanantai 5. lokakuuta 2015

Huutia teflonille

Mies halusi jo reilu vuosi takaperin ostaa meille hiiliteräspannun (esimerkiksi täältä niitä saa). Ajattelin, että nyt menee jo liian hifistelyksi ja lupasin lähtötasoksi yrittää tulla toimeen pannun kanssa. Teflonilla paistaminen oli ollut helppoa ja vaivatonta, valurautapannun koin liian vaivalloiseksi, miksi haluaisin vaihtaa johonkin muuhun?

Hiljalleen tajusin, että hiiliteräspannu onkin aika hyvä keksintö, se ei ollut edes mitenkään erityisen kallis, ja siinä yhdistyvät valurautapannun ja teflonpannun hyvät puolet. Suurin ongelma miulle oli alkuun, että sen puhdistuksessa ei saa käyttää astianpesuainetta. Siis... miten se voi ikinä tulla puhtaaksi? Mies varoitti jo silloin, että älä säikähdä ulkonäön muutosta (sen näkee hyvin esimerkiksi täältä).

Tällä pannulla paistuivat mm. kalapuikot näppärästi.

Olen viime päivinä lueskellut Anja Nystenin kirjaa Kemikaalikimara lapsiperheille. Ja kun näin miltä meidän viimeinen jäljellä oleva, edelleen käytössä ollut teflonpannu näyttää, oli aika astua uuteen aikakauteen tässä huushollissa. Meillä on käytössä enää yksi tefloninen ruuanvalmistusväline ja se on riisipuurokattila, joka ei edes altistu kovalle kuumuudelle.

Hilseilyä, naarmuja, ...  - ei kiitos enää meille.

Olen helpottunut. Rakastan metallilastojen käyttöä paistamisessa. Rakastan sitä, että pannu vaan huuhdotaan käytön jälkeen kuumalla vedellä ja pyöräytän sen luonnonharjaksisella harjalla puhtaaksi. Jos jotain on pahasti palanut pohjaan, niin eikun vähän vettä kiehumaan pannulle ja kohta uusi yritys. Mies kertoi, että pahimmassa tapauksessa sen voi hioa tai vetää rälläkällä puhtaaksi *heh*. Rakastan myös sitä tunnetta, kun tiedän, ettei pannusta irtoa _mitään_ ruokaan. Näitä ne kuulemma ammattikeittiöissäkin käyttää? Hoito-ohjeen pannulle löydät esim. täältä.

Pannuharja vailla vertaa. Meille taisi löytää tiensä Puuilosta tai vastaavasta.

Jos kiinnostaa, että mitä haittaa siitä teflonin irtoamisesta pannulta ruokaan ja sitä kautta elimistöön on, niin suosittelen lukemaan tuota Anjan blogia (tässä muunmuassa paistinpannuista) tai Kemikaalikimara-kirjaa, tai Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjaa. Siitä helppoa luettavaa, että tietää ettei kirjoittaja ole mikään ekohörhö, joka tempaa teoriat tuulesta, vaan ehta ja aito insinööri, joka tutkii ennenkuin hutkii. Ja parasta siksi, että ainakin kirjassa on simppelit ohjeet siitä, että jos jotain haluaa välttää tai tehdä paremmin, niin miten kannattaa toimia.

Nyt kotiläksy: kurkistapa omat teflonastiasi, että ainakin pinta on ehjä. Jollei, niin nakkaa keräykseen. Teflonpannut saa viskata pienmetallikeräykseen tai metalliromun sekaan. Vaan entäs mahdollinen lasikansi? 
Lasinen kansi kuuluu kotitalouden kuivajäteastiaan (kuumankestävä erikoislasi ei sovellu lasinkeräykseen) (lähde)

Itsetehdyt kalapuikot

Kalapuikot yleensäkin olen kokenut suht "puhtaiksi" eineksiksi, mutta empä ollut ikinä ennen tehnyt niitä itse. Kun Pirkka-lehdestä sattui silmään aika helppo ohje, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Meidän kaupasta vaan ei löytynyt pankojauhoja, joten soveltamiseksihan se meni.

Kalapuikot

noin 4-6 hengelle, valmistusaika (noin 2h sulamiseen plus noin 30min valmistukseen)

Mitä tarvitset?
1 ps (400g) Pirkka alaskanseitifileepaloja (pakaste)
3 dl pankojauhoja / itse käytin 3 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
1,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
n. 1 dl öljyä paistamiseen

Sulata fileet pakkauksen ohjeen mukaan (Varaa tähän riittävästi aikaa!). Leikkaa fileet sopiviksi annospaloiksi (suurimmat fileet 4-5 osaan). Riko sen jälkeen munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Mittaa toiseen kulhoon pankojauhot, suola ja mustapippuri.

Leivitä kalapalat kastamalla ne ensin munassa ja sitten jauhoseoksessa.

Paista kalapuikot pannulla runsaassa öljyssä (varo ettei öljyä ole liian vähän). Kääntele välillä, kunnes pinta on kauniin ruskea ja kala on kypsää (valkoista ja irtonaista). Paistoaika vaihtelee kalapalojen koon mukaan, mutta noin muutama minuutti per puoli.

Ohjeen mukaan vaikka muussin kanssa tarjolle, mutta meillä oli pakastealtaasta kaivettuja lankkuperunoita ja itsetehtyä valkosipulimajoneesia. Laitan sen ohjeen vähän myöhemmin jakoon. Upposi hyvin isoille ja pienille tämä yhdistelmä, joka on ihan täydellinen vaikka lauantain päivällisenä. Ja maistuihan ne nyt sata kertaa paremmilta mitä kaupasta ostetut...

Pitäisi etsiäkin jostain sitä hienoa "sanomalehtileivinpaperia" ja korit, niin saisi tarjoiltua kotonakin näyttävämpiä annoksia. 

torstai 1. lokakuuta 2015

Ihanat kaurakeksit

Tovi aikaa viime päivityksestä. Sorry. Kuvia ruuista on reilusti, aikaa bloggaamiseen vähän. Nyt kuitenkin bongasin niin muunneltavan ja moniin tarpeisiin sopivan (gluteeniton, maidoton, munaton, ihanan makuinen taikina ja helposti vaikka välipalakekseiksi muunneltava), että on pakko jakaa tää teidän kanssa. Alkuperäinen resepti täältä.

Kaurakeksit noin 15-25 kpl 

(noin 15-25 kpl, valmistusaika 15min + paistoaika 15min) 

Mitä tarvitset?
3 dl kaurajauhoja (puhdaskaura)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl (ruusu)suolaa
1/2 dl luomusokeria
3/4 dl (oliivi)öljyä
1/2 dl vaahterasiirappia
kourallinen rusinoita

Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Ripottele rusinat kulhon pohjalle (niitä voi silputa pienemmäksi, jos ei tykkää isoista sattumista) ja sekoita kuivat aineet joukkoon. Lisää öljy ja siirappi. Tämän jälkeen itse taputtelin taikinan pikkuisilleni muotilla paineltavaksi. Kun muottikeksit oli irroitettu pyörittelin lopun taikinan pieniksi palloiksi ja litskasin leivinpaperin päälle pellille. Toisin kuin kauralastut nää ei leviä uunissa vaan säilyttää aikalailla muotonsa. Paista noin 15min!

Olivat tosi maukkaita ja mikä olennaisinta TODELLA helppoja tehdä ja varsin terveellisiäkin. Mietittiin jo miehen kanssa, että jos näistä jättäis sokerin vähemmälle ja laittaisi vaikka siemeniä sekaan niin saisi tehtyä hyviä välipalakeksejä!


Uunituoreita!


torstai 12. helmikuuta 2015

Ilahdutushaaste

Sain Annelta haasteen, joka tuntuu kivalta. Eli eikun mukaan.

Haaste on siis seuraavanlainen: 

Haasteen tarkoituksena olisi ilahduttaa kanssabloggaajia. Haaste on alun perin lähtöisin Tipulassa-blogista ja säännöt ovat seuraavat:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Eli siis haaste matkaan:

Ekana haasteen saa ihania käsitöitä ja perheensä touhuja esittelevä Homsantuu.
Toka haaste menee matkakertomuksia ja kaukokaipuu-unelmia esittelevälle Heavenly Shores-blogille.
Kolmannen haasteen palautan Annelle, kiitokseksi tästä päivän piristyksestä :)

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kasvissosekeitto ja helppo&nopea vuokaleipä

"Äiti, saanko maistaa porkkanaa?" "Entäs perunaa?" "Yök, mihin toi jättibataatti menee, en tykkää siitä." Halusi pikkuapuri kuitenkin viskellä sulatejuustot sekaan.

Istuimme syömään ja herra 3,5v. ilmoitti, että hänen ruuaksi riittää tänään leipä. Arvasin jo mistä on kyse, mutta eihän se tietenkään äitille sopinut, vaan maistaa piti. Ja vastaus oli: "MUTTA KUN EN TYKKÄÄ SIITÄ BATAATISTA!".
Joo, mutta ei siellä bataattia olekaan. Sitä on vaan tässä siskon ruuassa, tiedän kyllä ettet tykkää bataatista niin miksi sitä siulle syöttäisin?
Tiesin jo ennalta. Muttei tykkää porkkanastakaan keitettynä. Vakuutin, että porkkanaakin on vain siskon ruuassa. Teoriani ontui, kuten alempaa kuvasta huomaatte. Seuraavassa kommentissa lounasseurani veitsen terävä ajatus oli leikannut... "No miten tämä keitto sitten on oranssia, jos tässä on pelkkää perunaa?".
Ne porkkana ja bataatit on vaan värjänneet sen keiton  - ennenku äiti otti ne pois sieltä.
Kelpasi totuutena, maistoi kerran, toisen ja kolmannenkin... lautanen tuli syötyä mukisematta tyhjäksi. Voi jee, että tästä tulee vielä haaste

Kasvissosekeitto

(4-6 hlö, valmistusaika noin 45min)

Mitä tarvitset?
vettä
suolaa
4 perunaa
2 porkkanaa
1 bataatti
Koskenlaskija-sulatejuusto
lipstikkaa
jauhettua inkivääriä

Laita kattilaan vettä kiehumaan ja lisää ihan ripaus suolaa. Kuori kasvikset, pilko kunhan jonkunlaisiksi ja keitä kypsäksi. Soseuta keitto. (Ota tarvittaessa pikkuväelle annos, älä silloin välttämättä käytä suolaa). Lisää murennettu Koskenlaskija (meillä apukokki lusikoi sen kimpaleina keittoon). Ja kuumenna sekoittaen, että juusto sulaa. Lisää loput mausteet, maista ja nauti.

Tämän kanssa kelpaa mainiosti ite tehty leipä, joka syntyy näppärästi niin, että se on uunissa silloin kun keitto porisee, valmistusaika on aikalailla sama.

Helppo&nopea vuokaleipä

(valmistusaika: taikina noin 10min, kohotus 30-60min, paisto 30min)

Mitä tarvitset?
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl hiivaleipäjauhoja (tai kuten miulla tänään 1dl ohrajauhoja ja 1dl kaurajauhoja, kun piti saada käytettyä pois)
4 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Kuumenna vesi vähän kättä lämpimämmäksi. Liota hiiva. Lisää mausteet ja jauhot ja jurruuta sähkövatkaimen taikinakoukuilla kivan kiinteäksi taikinaksi. Lisää öljy ja alusta taikina loppuun vatkaimella (se on valmista kun se kivasti irtoaa kulhon reunoista). Kaada esim. pitkulaiseen silikonivuokaan. Anna kohota liinan alla lämpimässä (esim. leivinuunin päällä tai tiskialtaassa tai lattialämmityksen päällä tai tosi miedolla lämmöllä olevassa uunissa) ja kun taikina on kivasti kohonnut paista uunin keskitasolla 200°C ja 30min.

Ei siinä oo porkkanaa, eikä bataattia - eihän? ;)


tiistai 10. helmikuuta 2015

Rapeita kalapaloja (ja nopea remoulade-kastike)

Joskus ei vaan jaksa. Tai ehdi. Silloin miun päivän pelastaa pakastimesta löytyvät rapeat kalapalat. Ne uuniin ja jos ehtii niin perunat kiehumaan ja jos ei huvita niin makaroonia kattilaan. Tänään bongasin paketin takaa myös remoulade-kastikkeen ohjeen. Meillä vedeltiin tänään hyvällä ruokahalulla napaan ketsupin kanssa, mutta ens kerralla ostan tarpeet myös kastiketta varten.

Kertokaapas muuten, meillä harvoin syödään eineksiä, mutta lasketaanko nämä? Ei sillä väliä ole, kunhan pohdiskelin. Toinen kysymys, jonka vastausta sen sijaan vähän pelkäänkin (enhän haluaisi luopua tästä ruuasta): onko joku näissä käytetyistä kalalajeista vastoin kestävää kalastusta? Noissahan usein on seitiä, alaskan seitiä tai kummeliturskaa.

Rapeita kalapaloja (ja nopea remoulade-kastike)

(Neljälle pieniruokaiselle tai 2-3 hengelle, valmistusaika noin 20min)

Mitä tarvitset?
1 pkt Paneroituja kalafileitä / pakaste (esim. Findus 4 Kullanrapeat kalafileet)
perunoita, makaronia, ...

Remoulade-kastike:
200 g creme fraiche
3 rkl kurkkusalaattia
2 tl sinappia
2 tl hunajaa
(1 porkkana)

Sekoita aineet keskenään ja anna maustua hetki jääkaapissa. Halutessaan sekaan voi laittaa raastettua porkkanaa.